TIINA KEMPPINEN

Exhibition CAPTCHA

Dec 2–15 2017 in Kalleria


CAPTCHA - Tiina Kemppinen

2.–15.12.2017 Kalleria, Kaarlenkatu 10, Helsinki

CAPTCHA on näyttely maalauksistani, joita olen tehnyt vuosina 2015-2017. Maalauksissani voi nähdä sanoja, mutta jotain on tapahtunut niin, että niitä on mahdoton lukea. Joskus sanat ovat vain häivähdyksiä, huomaamattomia kuiskauksia. Joskus vahvat sanat sotkeutuvat, kirjaimet kiertyvät yhdeksi mössöksi ja muodostavat erilaisia hahmoja ja muotoja. On toisarvoista, mitä sanat olivat ennen sotkeutumistaan. Huomioni on siinä, kun viesti muuttuu tai tuhoutuu.

Näyttelyn nimi CAPTCHA viittaa testausmenetelmään, jonka avulla voidaan selvittää onko internet-palvelun käyttäjä ihminen vai robotti. Lyhenne tulee sanoista Completely Automated Public Turing test to tell Computers and Humans Apart. Luin artikkelin, jonka mukaan ainoita kykyjä, joissa robotit eivät todennäköisesti tule koskaan korvaamaan ihmistä, ovat luovuus, empatia, sorminäppäryys sekä robottien työskentelyn valvominen.

Olen käsitellyt sanoja maalauksissani muutaman viime vuoden ajan, sen jälkeen kun äitini sairastui vaikeaan afasiaan. Olen seurannut läheltä, kuinka katastrofaalista sanojen menettäminen on ihmiselle. Olen saanut myös seurata, miten puhumista voi opetella uudelleen aivojen plastisuuden ansiosta. Selvää kuitenkin on, että ilman sanoja on hyvin vaikea elää tässä maailmassa.

Mitä olemme ilman sanojamme ja ilman ääntämme?

Tiina Kemppinen


Exhibition WADEM Congress Art Show

Apr 25–28 2017


WADEM Congress Art Show

25.–28.4.2017 in Toronto, Canada


/də'zɑstər/noun

an artist's response.


Artists:

Artem Surkov

Awadh Baryoum

Benna Gaean Maris

Chantal Hasard

Eleni Giannopoulou

Erica Villabroza

Gayle Lorraine

Hannah Benet

Hui Chi Lee

Irene Flores

Jennifer Walton

Jennii Boothe

Kelly Johnston

Metka Zupanič

Rachel Rozanski

Rosalie Lam

Roslyn Ramsay

Tiina Kemppinen

Tsyo Victoria van den Hoef

Tyler Robarge


Exhibition TAUKO

Nov 1–24 2016 in Laakso hospital


TAUKO - Tiina Kemppinen

1.–24.11.2016 Taide-Laakson näyttelytila, Lääkärinkatu 8, Helsinki

Tauko muuntuu moneksi. Se voi olla niin pieni, että se mahtuu kahden sanan väliin. Tai venyä monen vuoden mittaiseksi hiljaisuudeksi. Tyypillinen suomalainen tauko mahtuu kahvikupilliseen. Pieni hengähdystauko helpottaa oloa ja auttaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Toisinaan tauko on itse valittu, ja toisinaan se annetaan meille ilman valinnanvaraa.

Viimeisten kolmen vuoden ajan maalaukseni ovat tavalla tai toisella etsineet ja kadottaneet sanoja. Aloin käsitellä aihetta äitini saatua aivoinfarktin, joka vaurioitti hänen puhe- ja ymmärryskykyään. Puhelias äitini oli yhtäkkiä mykkä, vieras ja pelottava. Taiteen tekeminen oli minulle luontainen tapa käsitellä voimakasta kokemusta. Vuosien aikana maalaukseni muuttuivat hiljalleen valoisemmiksi ja opin ymmärtämään, että kielen rajat eivät ole maailmamme rajat, vastoin Wittgensteinin opetuksia.

Maalauksissani käytän pääasiassa öljyväriä kankaalle ja olen kiinnostunut jäljistä, joita syntyy kun levitän, pyyhin tai muuten sotken maalattuja sanoja niin, että niistä muodostuu uudenlaisia kuvioita ja alkuperäinen merkitys katoaa.

Tiina Kemppinen


Exhibition STRANGER MEETS STRANGER

Apr 20–20 May 2016 in DKK Gallery


STRANGER MEETS STRANGER

Klara Galičič (SLO), Tiina Kemppinen (FIN)

20.4.-20.5.2016 Dom kulture Kamnik, Fužine 10, Kamnik, Slovenia

Na tokratni razstavi si lahko ogledamo dela dveh mladih fotografinj, ki ju je želja po znanju združila v tuji deželi. Projekt, ki sta si ga zastavili, je na prvi pogled povsem očiten. Kot tujki v mestu na severu Evrope skušata opredeliti svoje mesto do tam živečih ljudi, raziskati trenutke, ki jih povezujejo in z njimi morda pokazati tisto najnujnejše – da smo v svojem življenju, ne glede na to kje in s kom smo, pravzaprav večno sami. Čeprav socialna bitja, ki nenehno iščejo in potrebujejo bližino drugega, smo ljudje tudi v družbi drugih pogosto v svojem svetu. Komunikacija nam omogoča izmenjavo mnenj, z besedami skušamo opisati čustva, misli, včasih celo naše najintimnejše skrivnosti. Vendar prej ali slej pride trenutek, ko se nam zazdi, da razen nas samih nihče ne more povsem razumeti našega življenja in bitja. Tako se vsakodnevno srečujemo z družinskimi člani, prijatelji, znanci in neznanci, se pogovarjamo ali le bežno s pogledom zaslutimo, da je nekdo pravkar šel mimo nas. Ostajamo pa varno v zavetju svojega intimnega sveta.

Na fotografijah Klare Galičič tako vidimo ljudi, ki so si popolni tujci, kot tudi tiste, za katere domnevamo, da se vsaj bežno poznajo. Ne glede na njihov odnos pa med njimi zeva praznina. Čutimo odtujenost, osamljenost, pogledi so večinoma zazrti v praznino. Z malo drznosti bi lahko uganili njihove misli. Nezavedanje prisotnosti fotografinje, ki je z voajerskim fotografiranjem ujela trenutek njihovega vsakdana, še dodatno poudari praznino med njimi. Tudi oseba na tej strani fotoaparata deli njihovo usodo. In morda so jo ravno zato pritegnili ljudje od nekje na poti nekam, ki so se za trenutek ustavili, pomislili, rekli »dober dan« in odšli naprej. Ali pa preprosto obsedeli…

Tiina Kemppinen se je iste tematike lotila drugače. Namesto iskanja in slednja ljudem po mestu, se je odločila, da bodo oni prišli do nje. Čakanje je bilo njena strategija. In v primernem trenutku je naredila fotografijo. Zelo veliko fotografij. In jih po pregledu in selekciji več združila v eno. Tako nam je pokazala, da smo si kljub drugačnosti tako zelo podobni. Da se med vsiljenim čakanjem pred semaforjem podobno obnašamo. Ko se poti naključnih oseb za trenutek združijo pred semaforjem in se zgodi nekaj povsem običajnega ali povsem nenavadnega. Gledamo fotografije trenutkov, ki se kot taki niso nikoli zgodili in se po drugi strani vendar so, samo v časovnem zamiku. Vsiljeno čakanje je morda narekovalo vsiljeno druženje na fotografijah. Čeprav drugače kot na Klarinih fotografijah, se tudi tu lahko sprašujemo o njihovih odnosih, kljub temu, da so umetno poustvarjeni.

Egon Bajt


Exhibition KUVIS1000

May 19–Jun 4 2015 in Kamppi and Node gallery


KUVIS1000 - Group exhibitions

19.5.–4.6.2015 in Node gallery, Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki

21.–24.5.2015 in Kamppi, Urho Kekkosen katu 1, 00100 Helsinki

KUVIS1000 Kamppi exhibition tries to see 900 years ahead to the future. What is Art Education now and what could it be? The Art education students invite people passing, shopping or just hanging around in Kamppi shopping center to join them in a continuous disco, an open space and joint performance set up in an empty store space. With this project, the future art educators ask: what is important right now? KUVIS1000 Kamppi is curated by a student team as part of Aalto festival and includes work from current students and teachers as well as prominent art education alumni artists e.g. artist groups Nutty Tarts and Brains on Art and artists Otto Karvonen, Maiju Salmenkivi and Aleksi Tolonen.

Disco: new relations, primitive expression, many motives, being together, floating, tingling, feeling it, hanging, social circles, lust for intimacy, ritual, long-lasting, dance, togetherness


Performance PATUKKA

Mar 24 2015 in Aalto University campuses


PATUKKA

Veera Kuokka, Tiina Kemppinen, Eveliina Suonto


Otaniemi campus, main building: Otakaari 1, at 12-12.30pm

Töölö Campus, main building: Runeberginkatu 14-16, at 3-3.30pm

Arabia Campus, Node gallery: Hämeentie 135, Department of Art, at 6-7pm


The monsterous nut chocolate bar PATUKKA, 1033 times the size of a Snickers chocolate bar, weighting about 60 kilos, will be presented and shared for the audience to eat at the three campuses of Aalto University on Tuesday 24th of March from 12pm to 7pm.

PATUKKA performance will start her journey from Otaniemi and travel through Töölö Campus, ending up in Arabia where we'll celebrate her farewell.

Performance intervention PATUKKA amuses the audience and offers the joy of getting free delicacy. At the same time it brings the art into the everyday busy campus life as well as questions on the society's current phenomena such as health mania, globalisation and inequality.

The artists behind PATUKKA are Tiina Kemppinen, Veera Kuokka and Eveliina Suonto, who all study art education on master's degree. The project is funded by TOKYO ry with the I ♥ Kipsari grant.

More info: https://fi-fi.facebook.com/events/738962716216457/


Exhibition WYRÓŻNIENI

Jul 7 – Oct 15 2014 in Exhibition and Conference Centre in Wawel Royal Castle


WYRÓŻNIENI - Group exhibition

7.7.–15.10.2014 Exhibition and Conference Centre in Wawel Royal Castle, Cracow, Poland


Exhibition DZIKOŚĆ SERCA

Jun 8 – 15 2014 in Browar Lubicz


DZIKOŚĆ SERCA - Group exhibition

8.–15.6.2014 Browar Lubicz, ul. Lubicz 17, Cracow, Poland